Talvinen sunnuntai oli taas käsillä ja keväinen aurinko tervehti luontokuvaajaa heti aamusta. Pidentyvät päivät, lisääntyvä valo ja värien määrä olivat kaikki kovin tervetulleita. Oma aamupuuro runsaine lisukkeineen oli syöty jo yhdeksältä ja itsekin olin valmiina kuvauspäivään tuntia myöhemmin. Tänään oli vahva ajatus keskittyä saukon löytämiseen; olinhan sen jo nähnyt tasan viikkoa aiemmin.

Ensimmäinen tunti Muuramejoella kului kuljeskellessa ilman erikoisempia luontohavaintoja. Keli oli niin kirkas, että autoon unohtuneet aurinkolasit oli pakko vielä käydä noutamassa. Saukosta en aamupäivällä löytänyt mitään jälkiä, joten keräilin muutamia oluttölkkejä polun varrelta roskikseen samalla, kun koitin vihellellä kutsuääniä pöllöille. Alueella viihtyvä varpuspöllö on jäänyt vielä kuvaamatta. Vähitellen paikalle alkoi saapua muitakin luontokuvaajia, joten päätin vaihtaa viheltelyni kuulumisten vaihtamiseen.

Tuttujen kuvaajien seurassa vierähti toinenkin tunti nopeasti, mutta saukkoa emme nähneet. Huikea aurinkoinen aamupäivä ehti jo kääntyä iltapäivän puolelle, ennen kuin alkoi tapahtua. Joenrannassa kulkevalla luontopolulla vastaani tuli kiikarit kaulassa vanhempi rouvashenkilö, joka kertoi nähneensä juuri hetki sitten saukon uimassa aivan lähistöllä. Tämähän oli loistava uutinen – kamera nopeasti olalta ja muutama askel polulta joenrantaan odottamaan. Ja toden totta, kaivattu saukko ilmaantui sulan ja jään reunaan hetkeksi jotain tutkailemaan, mutta sukelsi sitten pois. Sitkeästä puolen tunnin odottelustani huolimatta, kaveria ei enää näkynyt.

Saukon kadottua pinnan alle, ei muu auttanut, kuin koittaa arvailla, mihin suuntaan se oli mennyt. Päätin lähteä joenvartta vastavirtaan, toivoen löytäväni saukon vielä uudestaan.

Hiljaista oli joella, mutta uskoin kuulleeni pikkutikan naputusta. Äänet tuntuivat kuuluvan kauempana olevan linturuokinnan lähistöltä, joten lähdin sitä etsimään. Ruokinnalle saavuttuani, kännykkäni piippasi ilmoittaen viestin saapuneen. Saukko oli taas nähty joella; joten askelta toisen eteen ja sydän pamppaillen takaisin alavirtaan.

Saukon viimeisimmällä havaintopaikalla oli jo muutama kuvaaja tähyilemässä joelle. Koitin muiden katseista arvailla, missä saukko oli näyttäytynyt ja hakeuduin joen itsekin rantaan odottamaan. Odotuksemme palkittiin ja saukko ilmaantui osmankäämien seasta, jään alta, hetkeksi tarkkailemaan yläkerran elämää. Ohessa muutama ruutu tästä virtaviivaisesta vesielämään sopeutunut näätäeläimestä.

– klikkaile kuvat isommiksi –

Tarkkailija osmankäämien seassa. 500mm, 1/1250sek, f/5.6, ISO 250