kuvausretket


Kokemukseni mukaan onnistunut kuvausretki sisältää suunnittelun ja ne retkieväät. Suunnittelu ei toki tarkoita jäykkää ohjelmaa ja tavoitetta, joista ei voisi joustaa, mutta antaa kyllä selkeän rungon ja varsinkin tavoitteet rupeamalle.

Itsellä homma alkaa retken kalenteroinnilla perheen aikatauluihin ja sen kuvauskohteen pohdinnalla. Kohde valikoituu pitkälti oman ajatuksen, Tiira -lintutietokannasta saatavien havaintojen ja toki myös kuvauskavereilta kuultujen tietojen perusteella. Tämän jälkeen vielä sääennusteen tutkiminen ja ollaankin pakkausta vaille valmiina.

Itse retkelle otan yleensä mukaan vain kyseisen retken tavoitteeseen sopivan rungon ja yhden objektiivin. Toiset tykkäävät kantaa mukanaan kuvausreppua ja isompaa arsenaalia, mutta itse koetan mennä ennakkosuunnitteluni mukaisesti ja siihen varatulla kalustolla. Tämä välinemäärän minimointi vapauttaa liikkumaan helpommin pidempiä matkoja retken aikana.

Viime vuosina olen lähes poikkeuksetta, siis joka kerta, havahtunut huomaamaan, että se luonnossa liikkuminen ja luonnon tarkkailu onkin se reissun suurin anti.

Tiesitkö, että jo pelkästään oleileminen luonnossa alentaa verenpainetta, lievittää stressiä ja kohentaa mielialaa? Mitä kaikkea se vielä tekeekään, kun yhdistät siihen loistavan kuvausharrastuksen ja ne mainiot retkieväät?

PÄIVÄRETKIVARUSTUKSENI
• kamera olkahihnalla
• kiikarit kaulalla (8×42)
Repussa:
• vara-akku
• varamuistikortti
• kaukolaukaisin
• linssinpuhdistusliina
• pussi pähkinöitä (linnuille)
• istuinalusta
• termoskahvit
• eväsleivät
• suklaata
• vesipullo
• nenäliinapaketti
• aurinkolasit
Repussa tarvittaessa:
• puukko
• tulitikut
• makkarapaketti
• hyttysmyrkky
Autossa kulkee välillä mukana:
• jalusta tai monopod
• vaihto-optiikkaa
• kuoripuku

Retkikuvat päätyvät joskus iltauutisiin

Jätä kommentti